
|

Lyckoboda on synnytetty syvyydestä käsin, hitaasti ja harkiten, perustajansa lähtökohdat ja perimä huomioiden. Aika, jossa elämme herättää meidät uuteen. Ihmisen tulee muuntua, oma toiminta tulee muuntua. Paluuta vanhaan ei ole, mutta sen myötä uusi voikin rakentua.
"Olen aina uskonut juurten ja luovuuden voimaan. Tiesin, että maani kantaa syvää kaunista henkistä perimää. Minun tuli nostaa tämä voima esille itsessäni. Lyckoboda tuotemerkki syntyi. Se tuli sisältäni ja tuntui oikealta. Lycko on Pohjanmaan ruotsinkielistä murretta ja tarkoittaa onnea ja boda- sana tarkoittaa asuinsijaa. Matkan tein luoden erilaisia designkonsepteja, konsepteja, jotka nousivat omasta perimästäni, elämästäni. Sain avukseni alan huippuammattilaisia, jotka loivat kauneutta perinteestä ammentaen. Uskon, että kaikesta tärkein meille löytyy läheltä, sisimmästämme. Olkoon kyseessä ihminen, yritys, konsepti, tuote tai kansa"
Kristina Kettunen
Perustaja, omistaja.
|